perjantai 28. joulukuuta 2012

Joulu tuli, joulu meni

Toivottavasti teillä oli hauska joulu!

Joulun aikaan tulee ajateltua niitä, joilla ei ole ketään tai mitään. Netissä pyöri paljon kuvia henkilöistä, jotka on jotenkin avustanut vähäosaisia lahjoilla tai joululahjarahalla. Toivottavasti tällaisia asioita oikeasti on tapahtunut, eikä pelkkiä postauksia karman vuoksi.

Joulu on kyllä lasten juhla. Harmittaa, ettei perheessäni ole lapsia, mutta onneksi meillä on sen sijaan lapsenmielisiä! Tehtiin avopuolison kanssa joulukuusen muotoinen jouluvalokuvio tyjälle seinälle ja kerättiin lahjat sen alle. Ja avattiin ne reilusti ennen joulua tietenkin. Johtuen kyllä siitä, ettei voitu olla yhdessä tänä jouluna. Mutta olen ylpeä itsestäni, koska jaksoin avata joulukalenterin luukkuja päivä kerrallaan. Tai en avannut niitä vaan raaputin. Veikkauksen joulukalenteri on aika perinteinen veto, muistan faijan jo ostaneen sellasia meille joskus kun koko perhe oli vielä koolla. Enkä voittanut mitään... taaskaan. Ensi vuonna kyllä sitten ihan varmasti.

Veikkauksen pelit, varsinkin arvat ja lotot, on niin haaveilua varten kuin olla ja voi. Taitavat itsekin kuvailla niitä sellaisiksi. Illalla, jos on vaikeuksia saada unta, saatan kuvitella, mitä tekisin jos voittaisin monta miljoonaa lotossa. Eikä haittaa ollenkaan, jos ei ole sitä lottokuponkia ostanut. Suosittelen kovasti tätä kikkaa. Toinen hyvä vaihtoehto on pistää jotain hiljaisella pyörimään, esimerkiksi vapaapainia. Nukahtaa varmasti. Mikään kikka ei kyllä valitettavasti toimi silloin, kun olen yksin kotona. Jostain syystä en koskaan totu yksinä kotona tuutimiseen, kaikki pienet narahdukset ja äänet häiritsee. Tai enemmänkin herättää sen ikävän mielikuvituksen, joka pystyy kuvittelemaan lottovoiton lisäksi myös ryöstäjät ja raiskaajat.

WoWissa on ollut jouluna niin hiljaista, että kävin äidin kanssa kaupilla vinguttamassa tilini tyhjäksi. Harmillisestihan siinä kuitenkin kävi, että samasta paikasta ostamassani lompakossa oli hälytin jäänyt deactivoimatta ja läppärilaukun sisällä ei ollutkaan kantohihnaa, vaan tyhjä pussi vain. Hälytin ei onneksi ollut ongelma, seuraavassa kaupassa oltiin onneksi ystävällisiä ja aika nopeasti osasin epäillä lompakkoa. Kotona se oli helppo kaivaa esille ja säästää aprillipäivää varten. Täytyy sen laukun kanssa raahautua vielä takasin, ei vaan sen takia, että tuotteessa oli virhe vaan myös sen takia, etten tee mitään kädessä kannettavalla laukulla. On yllättävän raskasta raahata yhdessä kädessä läppäriä, kokeilkaa joskus. Vaikka tuli kyllä äidillekin sanottua, että kun oppii vasemmalla kädellä oikeakätisenä pyyhkimään, niin mikään maailmassa ei voi enää olla esteenä.

Uusi vuosi ja uudet kujeet tulossa... eli siis samaa vanhaa tiedossa. Oikein hauskoja välipäiviä!

Tässä vielä soma kisu.

tiistai 4. joulukuuta 2012

Talvi yllätti bloggaajan

Kyllähän sen tiesi jo monta päivää aiemmin, että lunta on tulossa. Täytyy silti sanoa, että olin yllättynyt. Syksy muuttui yhdessä yössä keskitalveksi. On ihanaa, että on valoisaa ja kaunista. Valitettavaa vain on, että on myös pakkasta ja liukasta. Joudun taas rikkomaan lääkärin määräyksiä ja käyttää rannetukea muutenkin kuin nukkuessa, koska jos tuolla ulkona vedän lipat niin huonostihan siinä käy.

Tämä uusi opiskeluelämä on aiheuttanut minulle stressiä jos jonkinmoisesta asiasta. Ei vain kokeisiin pänttääminen ja esseiden laatiminen, vaan myös käytännönjärjestelyt. Koulussani ei olla liiemmin totuttu opiskelijoihin, jotka eivät ole täysissä ruumiinvoimissa. Niinpä aiheutan pientä päänvaivaa opettajille ja harmaita hiuksia itselleni. Minulle tyrkättiin paperi käteen, jossa toivottiin ottavan yhteyttä vammaispalveluihin. Katsoin tyrmistyneenä lappua ja mietin, että niin kai, kai tässä ollaan vammaisia. Tai siis kirjaimellisesti ajateltunahan minä olen vammainen. Siis minulla on vamma ja olen henkilö, joten minua voidaan kuvailla vammaiseksi. En kuitenkaan koe olevani vammainen, tai vammaisuudesta tulee enemmän mieleeni liikuntarajoitteet tai kehitysvamma. Minullahan on vain hitusen ranne pipi. Niin pipi kuitenkin, että kärsin paremman sanan puutteessa tuskia, jos joudun kirjoittamaan käsin useamman kuin kymmenkunta sanaa. Ymmärrätte varmaan, miten tämä voi olla oppilaitoksille ongelmallista.

Kävin koulun tarjoamalla lääkärillä pyytämässä todistuksen, että tarvitsen erityisjärjestelyitä koesuorituksiin. Näytin tätä eteenpäin ja sain sen paperin vammaispalveluista. Lähetin sinne mailia, mihin kukaan ei kuitenkaan vastannut. Tiedän, että minun pitäisi mennä paikanpäälle puhumaan asiasta ja selvittelemään sitä. Suoraan sanoen, ei huvita. Se ainainen tunne, kun taas joutuu vieraalle ihmiselle selittämään mistä on kyse ja varsinkin kun minusta ei mitenkään voi nähdä päälle päin, että ongelmia on. Se on inhottavaa. Sitä toivoo, että voisi vaan olla kuten muutkin. Ettei aina joutuisi painottamaan ongelmiaan. Ettei aina tarvitsisi selitellä ja todistella. Ettei tulisi leimatuksi vaikeksi tapaukseksi tai erityistapaukseksi. Mutta tätähän on vaikea sellaisen ymmärtää, joka ei itse ole kokenut samaa.

Onnellinen olen kuitenkin siitä, että en tällä hetkellä joudu Kelan kanssa asioista vääntämään kättä (no pun intended). Elämä on huomattavasti helpompaa opiskelijastatuksella. Raha tulee säännöllisesti joka kuukausi ilman erillisiä lappusia ja käyntejä toimistoissa. Raha ei ole paljon, mutta se säännöllisyys korvaa kaiken. Enkä voi missään tapauksessa väittää eläväni puutteessa, on katto pään päällä, ruokaa pakastimessakin jopa ja varaa ekstraankin.

Ekstralla tarkoitan esimerkiksi tätä sähkötupakkaa, josta olen nyt innostunut. Saatoin jo kirjoittaa tästä (laiska kun olen, en tarkista asiaa), mutta haluan kertoa siitä enemmän. Viisi viikkoa sitten lopetin ns. analogisten tupakoiden polton kokonaan. Olen siitä asti käyttänyt sähkötupakkaa (toiselta nimeltään myös e-savuke). Käytän siinä nikotiinipitoisia makunesteitä, joiden avulla yritän vierottaa itseäni sekä tavasta että tuotteesta. Minulla on myös nikotiinitonta nestettä, jota tupruttelen silloin, kun tekee mieli pössytellä, mutten tarvitse nikotiinia. Minulla on suuri luotto, että jonain päivänä en tarvitse enää nikotiinillista höyryäkään ja lopulta koko tupruttelu tuntuu niin turhalta, että lopetan senkin.

Tämä on ollut tähän mennessä paras apu tupakoinnin lopettamiseen, ehdottomasti. Olen kokeillut laastareita, inhalaattoria, vähitellen lopettelua ja cold turkey -taktiikkaa, kaikkia tuloksetta. Kannattaa ottaa huomioon, että se päivä tasan viisi viikkoa sitten, oli ensimmäinen päivä tällä vuosituhannella, kun oikeasti pystyin olemaan ilman tupakkaa. Ja olen siitä hemmetin ylpeä. Sähkötupakka kuitenkin jakaa mielipiteitä tuttavapiirissäni. Yleensä ne, jotka eivät itse polta, eivät koe, että olen lopettanut tupakoinnin. Ne taas, jotka itse polttavat voivat jakaa kanssani osan siitä riemusta, mitä tunnen saavuttaneeni. Toivoisin enemmän kannustusta kaikille niille, jotka kamppailevat tupakoinnin kanssa. Porkkanalla saa kuitenkin aina aikaan enemmän kuin piiskalla. Ja kyllä se kärpänenkin hunajasta enemmän pitää. Joskus tulevaisuudessa innostun ehkä tarkemmin kertomaan sähkötupakkakokemuksistani, mutta nyt menen kyllä viljelemään virtuaalipeltooni mote of harmonyja! :)